World Show 2018 - jatkokertomuksen osa 1

01.11.2018

Vuoden odotus päättyi ja kahdesta kissasta, minusta ja Paulasta koostuva minitiimimme rantautui Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen lauantaina 27.10. Aikomuksenani oli ollut viettää aikaa eri maista saapuvien kasvattajaystävien kanssa, mutta kun ensin Puolassa asuva kaveri ja pian sen jälkeen tanskalainenkin ystävä peruutti osallistumisensa, en nähnyt estettä sille, että työskentelisin yhtenä sunnuntain paneelin koordinaattoreista, kun minua tehtävään pyydettiin. Kun näyttely lähestyi, lupasin vielä työpanokseni lauantaillekin tuomariassistentin ominaisuudessa.

Jännittävän päivän aamuna olimme porvoolaisen ragdollkasvattajakaverin kanssa hallilla kymmenisen minuuttia myöhässä meille kissojen kanssa saapuville assistenteille annetusta saapumisajasta. Ensimmäinen stressilankku päähän oli sen jälkeen kaverin lainaksi lupaamat häkkiverhot, jotka odotusten vastaisesti eivät vielä olleetkaan paikalla. Eipä mitä, juoksentelin stressikierroksia, hain työvaatetta, sponsorin tarjoamaa kissanhiekkaa, tervehdin tuttavia. Verhot saapuivat ja kaverin avustamana saimme komeat hopeasamettikehykset balineesikollien häkkeihin paikoilleen. Ensimmäinen kissa häkkiin ja seuraava stressinaihe. Toinen kissa, missä? Piti olla paikalla 9.05, kello oli paljon enemmän, eikä sitä näkynyt. Monesta paikasta voi myöhästyä, vaan ei Maailman Voittaja-näyttelystä. Paulalla toki on pitempi matka näyttelyihin kuin kenelläkään muulla ja niin hän kivahtikin kysymykselleni, eikö olisi voinut lähteä aikaisemmin, että "Mä olen lähtenyt yhdeltä!" Mitäpä siihen vastaanväittämään.

Itse seisoin edellisyönä vielä aamukahden jälkeen pihalla kuuta katselemassa, kun en jännitykseltäni ja stressiltä pystynyt nukkumaan. Unta sain kokonaiset kaksi tuntia, Paulan unia en tohtinut edes kysyä. Mutta siis molemmat kissatkin paikalla - wonderful! Kirmaan assaripalaveeriin. Sitten taas hetkeksi häkeille. Avajaisseremoniaan. 27 maasta oli tullut kissoja, mutta yhtä monesta ei assistentteja. Minulle osui kunnia kantaa Portugalin lippua. Järjestelyt ovat huippuluokkaa. Näyttelyä järjestämässä olleiden tiimien kahden vuoden työn tulos näkyy nyt. Kajareista rämähtää Daruden Sandstorm. Olenko oikeasti ainut, jonka tekee mieli tanssia?

Jonoon viereemme saapuu tuomareita. Heitä tervehtiessä pieni salaisuuskin lipsahtaa korviin, jotka ovat saattaneet sen suuntaista ounastellakin. Se säilyköön silti vielä salaisuutena. Taikauskoisena en puhu asioista ennen kuin ne ovat toteutuneet. Avajaiset alkavat ihanalla, kissamaisella akrobatiaesityksellä. Sitten saapuvat juontajat, liput, tuomarit - kukin vuorollaan. Kaikki ovat komeina ja kauniina. Lippuja takarivissä pidellessämme emme näe kuin vilauksen screeneistä. Takuulla upeaa. Katson joskus - sitten kun tunnelataus ei enää tuo kyyneliä silmiin.

Lavalta laskeutuessamme nappaamme omat tuomarit mukaamme. Arvostelu voi alkaa.